Blogi siis. Tai on, mutta en päivitä sitä enää tänne. Uusi osoite löytyy täältä: uskoaetsimassa.blogspot.com.

Kiitos, että olet seurannut blogiani. Toivottavasti löydät myös tuonne uuteen paikkaan!

Vuodatus näyttää pelittävän! Johan tässä useampi viikko vierähti ilman, että se toimi. Täytyy ihan kokeilla, toimiiko tämä nyt oikeasti.

Paljon on kaikenlaisia aiheenpoikasia vilahdellut kesäloman aikana mielessä, mutta eipä niistä ole voinut kirjoittaa, kun ei blogiin päässyt. (Ja nyt kun vielä muistaisi, mitä ne olivat.) Harkitsin jo uuden blogin perustamista johonkin toiseen alustaan. Harkitsen sitä edelleen, mutta ainakin toistaiseksi mennään vielä täällä.

Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle, lukijani, jos tänne nyt eksyt! Säätieteilijätkin lupaavat ainakin paria lämmintä päivää!

Palasimme eilen illalla kahden päivän Tampereen visiitiltä. Retkeä oli sekä lupailtu että odotettu kauan. Paljon ehdimmekin nähdä ja tehdä kahdessa päivässä - esimerkiksi bongata kaksi kirkkoa. Kamera onneton unohtui mökille, mutta kerrottakoon nyt ilman kuvia:

Tampereen Tuomiokirkko oli itsestään selvästi toivelistalla. Lasten pikkuserkku konfirmoitiin siellä eilen. Emme kyenneet ehtimään perille ajoissa osallistuaksemme konfirmaatiomessuun, mutta kirkon kävimme silti katsastamassa matkalla rippijuhliin. - Se on kaikista Suomen kirkoista, ei kun kaikista maailman kirkoista se kirkko, joka mua oikeesti kiinnostaa nähdä, totesi ritari Yrjänä viime viikolla.

Kirkko on lapsille tuttu kuvakirjasta Siipirikko ei voi lentää ja hauska olikin huomata, miten innostuneina lapset tekivät havaintoja kirkon maalauksista. Seinämaalausten lisäksi lasimaalaukset herättivät ihastusta. Enckellin alttaritaulu herätti sen sijaan paljon hämmästystä, melkeinpä lievää pelkoa. - Se oli aika hurja se taulu siellä edessä, muisteli Pellavatukka vielä tänään. - Mä luulen, että ne ihmiset oli heränneet eloon. Kun niillä oli ihoa. Mutta miksiköhän niillä oli valkoiset vaatteet?

- Sekin oli aika jännä se Kuoleman puutarha, lisäsi Pellavatukka.

Rippijuhlien jälkeen ehdimme vielä käydä tutustumassa työväenmuseo Werstaaseen ja samalla kertaa Lasten katedraaliin. Jo kirkon ulkopuolelle sijoitetut lampaat (patsaat, ei sentään elävät) herättivät lasten kiinnostuksen. Sisällä meidät otettiin iloisen ystävällisesti vastaan. Katselimme Mooseksen ja Jeesukseen vaiheisiin liittyviä nukkeasetelmia ja kuuntelimme musiikkia. Kirkko oli viehättävä ja lapsille rakennetut tekemiset ja katsomiset huolella ja taitavasti toteutettu. Sai koskea, kokeilla ja tehdäkin itse.

Sain houkuteltuani mukaan myös kummipoikani perheen, mitä voi pitää jonkinlaisena saavutuksena ainakin kummipojan kymmenvuotiaan isosiskon kohdalla. Tyttö oli nimittäin juuri julistanut suureen ääneen, ettei aio käydä ainakaan katsomassa yhtään kirkkoa, koska hän ei tykkää kirkoista. Katedraali nukkeineen ja lampaineen oli kuitenkin sen verran mukavaa katsottavaa, että hän armollisesti myönsi sen olleen ihan ookoo.

Asetelmat kiinnostivat omia lapsiani - onhan heillä itselläänkin kokemusta hieman vastaavien tekemisestä - mutta emme kyllä ehtineet käyttää niiden tutkimiseen niin paljon aikaa, kuin olisi voinut toivoa. Päivä alkoi olla pitkällä ja kummipoika sisarineen kärsimättömiä pääsemään jäätelölle. - Mä olisin kyllä leikkinyt niillä leluilla kauemminkin, seurueen ainoa leikki-ikäinen Pellavatukka huokaisi jälkikäteen haikeana ajatellen lasten alttarin houkuttelevia tavaroita.

Suosittelen lämpimästi Lasten katedraalia vierailukohteeksi kaikille leikki-ikäisille perheineen! Ja kyllähän se toki sopii myös hieman vanhemmille ja nuoremmille... Kirkko tarjoaa mainion lepohetken sekä lapselle että vanhemmalle.

Minun piti kirjoittaa tänään peruskoulun uudesta tuntijaosta ja uskonnon/elämänkatsomustiedon tuntien vähentämisestä. Ilta meni kuitenkin hysterian partaalla olevan pikkutytön nukuttamisessa. Jääköön tuntijakouudistus jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Pellavatukka oli hyvällä tuulella ja halusi jutella. Juttelimme iltapuuhissa monenlaista mutta, kun olisi pitänyt sammuttaa valot ja ruveta nukkumaan, tyttöä alkoikin pelottaa.

- Äiti mä en tahdo että sä menet pois. Äiti mua niin kovasti pelottaa olla yksin.

Yritin rauhoitella, lauloin Suojelusenkelin, juttelin ja rukoilin ääneen iltarukouksenkin. Välillä tyttö jo rauhoittui mutta, kun olin lähdössä ulos huoneesta, hätä iski taas. Muistelin hänelle sitä, mitä olin itse tehnyt pienenä tyttönä silloin, kun pelotti: rukoillut iltarukouksen. Sanoin myös, että uskoin suojelusenkelin vartioivan hänenkin untaan. Pellavatukka huokaisi syvään, harkitsi asiaa ja antoi sitten tulla:

- Äiti, uskotko sä ihan oikeasti, että enkeleitä on olemassa?

- Kyllä mä uskon.

- Uskotko sä myös ihan oikeesti että Taivaan Isä on olemassa?

- Kyllä mä uskon sen ihan varmasti.

- Äiti, uskotko sä ihan kaikkiin kirkon juttuihin?

Tähän kysymykseen en osannut vastata suoraan, "suunnilleen" oli täsmällisintä, mitä pystyin vastaamaan. Mitä ovat "kaikki kirkon jutut"?

Melkein kuusivuotiaan kysymykset ovat suoria ja rehellisiä - ja melko ehdottomia. Hänellä on kiihkeä tarve saada vastauksia. Huomaan, että äidin uskontunnustus lapselle on paljon tiukempi paikka kuin uskontunnustuksen lateleminen ulkoa messussa.

Pellavatukka oli tällä kertaa vastauksiini tyytyväinen ja kertoi myös oman kantansa:

- Äiti, mäkin uskon, että Taivaan Isä on olemassa. Mutta joskus mä kyllä olen sitä mieltä, että enkelit ei kovin paljon auta. On parempi, että näkyvät ihmiset auttaa. Niin kuin sä, äiti.

Nyt neitonen on jo unten mailla - isän ja äidin sängyssä. Sallittakoon sellainen toisinaan isolle pienelle tytölle.

Suvivirsi on veisattu - moneen otteeseen - ja neiti Kevät ja ritari Yrjänä ovat kesälomalla. Saattelin heidät aamusella punaisen puukirkon pihalle aloittelemaan parin viikon päiväleirijaksoa.

Leiriläiset ajavat kirkolta bussilla Töölöön Mustasaaren lauttarantaan ja viettävät päivän saaressa. Ohjelmassa on leikkiä, askartelua, uimista, lampaiden paijaamista, jalkapalloa (ritari Yrjänällä ainakin...), lounas ja välipala - ja joka-aamuinen hartaushetki, niin kuin seurakunnan leirillä kuuluukin olla. Ohjelmaa on sopivasti niin, että vapaa-aikaakin riittää. Lapsethan ovat lomalla.

11-vuotias neiti Kevät näytti niin pitkältä seistessään kirkon pihalla eka-tokaluokkalaisten seassa. Isosisko oli kuitenkin ihan yhtä innoissaan lähdössä leirille kuin pikkuveljensä - ja miksi ei olisi, kun paikka on ihana, leirin aikuiset tuttuja ja mukavia ja parhaat kaverit ovat siellä myös. Hauskaa, ja samalla haikeaa, vastahan saattelin häntä sinne ujona ekaluokkalaisena. Hyvän ystävän kanssa suunnittelivat, että sitten, kun Pellavatukka on Mustasaaren leiriläinen, he hakevat leirille isosiksi.
 
Aurinko paistaa siniseltä taivaalta.