Olen jatkanut pääsiäisen pureskelua tässä pitkin viikkoa, ja jatkan varmasti edelleen. Tässä muutamia satunnaisia havaintoja neljästä evankeliumista:

Luukkaan mukaan ylipappien ja Pilatuksen lisäksi myös Herodes kuulusteli Jeesusta.

Matteuksen mukaan Pilatuksen vaimo vetosi Jeesuksen puolesta.

Pietari kieltää Jeesuksen kolmasti kaikissa evankeliumeissä, vieläpä hyvin samantapaisin sanoin.

Kolmen evankeliumin mukaan Simon-niminen kyreneläinen mies kantoi Jeesuksen ristin Golgatalle, mutta Johanneksen mukaan Jeesus kantoi ristinsä itse.

Markuksen mukaan Jeesus ristiinnaulittiin kolmannella tunnilla eli 8-9 maissa aamulla. Matteus ja Luukas ovat samoilla linjoilla: kaikkien kolmen mukaan puolen päivän maissa tuli pimeys ja yhdeksännellä tunnilla Jeesus kuoli. Johanneksen mukaan Pilatus toi Jeesuksen Kivipihalle vasta puolilta päivin.

Matteuksen mukaan naiset Jeesuksen haudalla olivat Magdalan Maria ja Jaakobin ja Joosefin äiti Maria. Markus lisää näihin Salomen. Luukas mainitsee kahden Marian lisäksi Johannan ja toteaa, että heidän lisäkseen siellä oli muitakin naisia. Johannes mainitsee vain Magdalan Marian.

Markuksen ja Johanneksen mukaan Jeesus ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle. Matteuksen mukaan Jeesus ilmestyi molemmille Marioille, kun nämä olivat palaamassa takaisin tyhjältä haudalta. Luukas ei mainitse Jeesuksen ilmestymistä naisille, vaan ensimmäinen mainittu ilmestyminen tapahtuu kahdelle opetuslapselle Emmauksen tiellä.

Yhteenvetona voin todeta, että suorastaan yllätyin siitä, miten yksimielisiä evankeliumit ovat pääsiäisen tapahtumista. Toisaalta täytyy sanoa, että jotkut versiot ovat jääneet elämään omaan mielikuvitukseeni vahvemmin kuin toiset. Esimerkiksi Matteuksen versio naisista haudalla on se, joka itselleni piirtyi mieleen jo lapsena: kaksi Mariaa, yksi enkeli, joka vierittää kiven pois, ja kotimatkalla vastaan tuleva Jeesus.