Tässä eräänä päivänä pohdiskelin taas ehkä sadannenensimmäisen kerran, pitäisikö Raamattua lukiessa olla jokin hakuteos koko ajan käsillä, tai pitäisikö netistä etsiä selityksiä teksteille. Toisaalta tuntuu, että pitäisi olla lisä- ja taustatietoa saatavilla, koska kysymyksiä kuitenkin herää ja moni asia jää oivaltamatta. Toisaalta arvelen, että osa lukukokemuksen oivalluksista jäisi saavuttamatta, jos käyttäisi apunaan jonkun toisen tekemää valmista tulkintaa.

Sitten oivalsin tämän: Minähän tulen lukemaan tämän kirjan vielä toiseen kertaan.

Oivallus rauhoitti. Onhan se Raamattu aika pitkä kirja, mutta melko todennäköisesti minulla on vuosia jäljellä nin paljon, että tosiaan luen sen (tai ainakin kaiken haluamani siitä) kahteen, kolmeen, ehkä useampaankin kertaan. Minulla on tapana lukea hyvät kirjat moneen otteeseen, ja Raamattu on hyvä kirja. Mielenkiintoinen, arvaamaton, riittävän pitkä.

Siispä voin huoletta lukea sitä nyt ilman muiden ihmisten tulkintoja, ja ajatella asian siten, että seuraavalla kerralla - sitten joskus - hommaan myös hakuteoksen. Jos elämäni vuosien määrä ei sitten jostakin ennustamattomasta syystä yltäisi likelle suomalaisnaisen keskimääräisiä elinvuosia, voin kuitenkin käyttää aikani paremmin kuin murehtimalla sitä, etten ennättänytkään lukea Raamattua kahdesti. 

Mitä yritän sanoa: En tarvitse valmiita vastauksia tänään, huomenna tai ensi maaliskuussa. Vastauksia voin varmaankin etsiä siihen viimeiseen päivään asti.