En katsonut viikko sitten television homokeskustelua, koska arvelin, että siitä tulee vain paha mieli. Yhtä hyvin olisin voinut katsoa -mieli on ollut paha joka tapauksessa.

Kirkosta on virrannut väkeä pois siihen tahtiin, että suvaitsevaisina itseään pitävät kirkon jäsenet ja työntekijät voivat kohta huudella toisilleen tyhjissä kirkkosaleissa:

Tulispa tänne joku homo, että me voitaisiin suvaita sitä.

Suvaitsevaisuus on merkillinen juttu. Oikeasti suvaitsevaisia toisen suhteen ollaan vasta sitten, kun suvaitsevaisuutta ei tarvitse erikseen korostaa. Kun toisen erilaisuutta ei enää pidetä mitenkään erikoisena. Niin kauan kuin puhutaan suvaitsevaisuudesta, siinä on puutteita, luulen.

Minä elän todellisuudessa, jossa samaa sukupuolta oleva pariskunta on melko lailla normaali juttu. Ei aivan tavanomainen, mutta ei missään tapauksessa tavatonkaan. Tuttavapiiriini kuuluu useita samaa sukupuolta olevia pareja - ihmisiä, jotka elävät mielestäni hyvin tavallista elämää. Minun ei tarvitse olla erityisen suvaitsevainen homotuttujani kohtaan, koska heissä ei ole mitään suvaittavaa. Minun on myös vaikea ymmärtää kirjaimellista raamatuntulkintaa ja sitä ajatusta, että juuri homous olisi kovin suuri synti.

Viime päivinä olen saanut lukea suvaitsevaisuuttani koettelevia kommentteja tämän vellovan keskustelun eri osapuolilta. Olen oppinut uuden sanankin, fundis, ja näiden fundisten toimesta eri viestimissä on ollut kerta kaikkiaan pöyristyttävän vastenmielisiä lausuntoja ja mielipiteitä homoista - sellaisia, joita ei kristittynä itseään pitävän ihmisen luulisi kanssaihmisestään esittävän. Hoksasin jo, ettei kaikkia tuttujen facebookin kautta lähettämiä linkkejä tosiaan kannata avata.

Yhtä lailla raastavaa on kuitenkin ollut lukea samaisesta naamakirjasta omien kavereitten suorasukaisen kielteisiä kommentteja kirkosta, sen työntekijöistä ja jäsenistä. Suvaitsevaisuuttani koettelee se, kun sosiaalisen median seinälläni hurrataan joka kerta, kun kirkosta eronneitten määrä tekee uuden ennätyksen, ja minulle paljon antaneesta organisaatiosta käytetään yhdessä lauseessa seitsemää voimakkaan negatiivista adjektiivia (en viitsi niitä toistaa). Vastaan on vaikea lähteä väittämään, korkeintaan välittää eteenpäin homoihin avoimemmin suhtautuvien kirkkohenkilöiden näkemyksiä.

Olo on väsynyt ja surullinen.

Joitakin mukaviakin juttuja tämän vellonnan myötä on seuloutunut vastaan. Esimerkiksi tämä Jukka Relanderin kolumni ilahdutti. Samaten laulavat pastorit, joiden joukosta mielestäni bongasin erään blogitutun.  Joko tästä kohta päästään eteenpäin?