Keskiviikkoiltana sain yllättäen ja pyytämättä kerta kaikkiaan briljantin idean. Kieriskelin ideassani pitkälle yöhön ja nautin siitä. Se oli niin yksinkertaisen suurenmoinen ja hauska, että sitä olisi pitänyt heti päästä toteuttamaan.

Ideani oli, että pitäisi kirjoittaa kirja, joka käsittelee kristillistä kasvatusta kotona: lapsen hengellistä kehitystä, uskonnon merkitystä kotona, kodin kristillisiä tapoja ja niin edelleen. Näkökulman pitäisi olla elämänläheinen ja lämmin. Kirjan pitäisi lisäksi olla hauska. Toimittajaksi valitsin luontevasti itseni (vaikka asiantuntemus aiheesta puuttuu ja aikaa kirjaprojektiin perheen, työn ja jatko-opintojen lomassa ei ole). Suunnilleen varttitunnissa olin kehitellyt tavoitteet ja tyylin, luonnostellut kirjan sisällysluettelon, pohtinut sopivia haastateltavia ja valinnut itselleni kanssakirjoittajan (jolla myönteistä kyllä on asiantuntemusta aiheesta sekä taitoa kirjoittaa). Selvä paketti - homma vaati vain sen, että se tehdään.

Ihan pikkuisen paljon nieleskelin torstaina, kun Kotimaa-lehdestä löytyi arvio Saara Kinnusen kirjasta Lapsen usko. Vaikutti hiukan siltä, että joku on jo toteuttanut ideani, tai ainakin kirjoittanut likipitäen samasta aiheesta - aivan äskettäin, ja vieläpä asiantuntemuksella. Rupesin vahvasti epäilemään, että aiheesta ei ihan heti tarvita uutta kirjaa suomen kielellä.

No, kerrankos sitä haaveilee jostakin. Mutta Kinnusen kirja pitäisi varmaan lukea. AIHE on nimittäin mielenkiintoinen.