Astrid Lindgrenin Marikki on hyväosainen, mutta hän ystävänsä Miia ei ole:

- Arvaapa isä mitä Miia sanoi yhtenä päivänä? Hän sanoi että joulutonttu käy vain rikkaitten luona eikä koskaan köyhien kotona.

- Niin, se vika joulutontussa on, sanoo isä.

Marikin jouluaatto on merkillinen, koska äiti vain makaa kipeänä vuoteessa odottamassa pikkuveljeä, jonka pitäisi saapua ihan pian. Ei oikein tunnu joululta. Aattona päivällä hän lähtee pikkusiskonsa Liisan kanssa viemään joulukoria Pyykki-Iidalle. Ja mitä sitten tapahtuu:

Kadulla he tapaavat Miian, joka on ollut ostamassa maitoa. Hän kulkee katse maassa ja näyttää synkältä. Mutta kun hän huomaa Marikin, hänen ilmeensä kirkastuu.

- Hyvää joulua, sanoo Marikki.

-Sitä samaa, sanoo Miia. - Me olemme saaneet huollosta joulukinkun! Varjelkoon miten hyvää! Ella on pian syönyt koko kinkun!

Marikista on surullista ja kummallista että toisille ihmisille tulee joulutonttu ja toisille vain köyhäinhuollon kinkku. Varmasti se on hyvää, mutta pitäisi Miian jotakin muutakin saada, jokin oikea joululahja. Marikki miettiin, onko hänellä mitään minkä voisi antaa Miialle. Hän tunnustelee taskujaan, ei, ei ole mitään sopivaa. Mutta sitten hän muistaa: hänellähän on kultasydän. Ja vips, hän ottaa ohuen ketjun kaulastaan.

- Saat tämän minulta joululahjaksi, jos haluat, hän sanoo ja laskee ketjun sydämineen Miian kouraan.

Jälkikäteen Marikkia kaduttaa, mutta sitten hän muistaa Pyykki-Iidan opetukset: se joka antaa köyhille, saa kymmenkertaisesti takaisin. Marikki siis luottaa saavansa kymmenen kultasydäntä joululahjaksi eikä sure enää poisantamaansa.

Joulupäivän aamuna pikkusisko Kaisa - ei sittenkään veli - on vihdoin syntynyt. Lahjojen avaaminen on lykätty joulupäivään, jotta äiti ja vauvakin voivat olla mukana.

He jakavat joululahjat makuuhuoneessa, sekin tuntuu hassulta. Ja mikä vielä hassumpaa: Marikki ei saa ainuttakaan kultaista sydäntä. Mutta viis siitä. Hän saa paljon muuta.

- Saitko yhtään autuusasiaa? kysyy Liisa kun kaikki lahjat on jaettu.

Marikki miettii. Hän on saanut kirjoja ja uudet luistimet ja paperinukkeja ja pelin ja kirjepaperia ja puolihameen ja pienen marsipaaniporsaan. Kaikkea ihanaa, mutta ehkei yhtään todellista autuusasiaa. Vaikka eihän sellaista voi joka vuosi vaatiakaan. Marikki on tyytyväinen näinkin. Liisakaan ei oikein tiedä, voiko yhtäkään hänen lahjoistaan sanoa autuusasiaksi. Mutta äkkiä Marikki julistaa voitonriemuisesti:

- Totta kai sinä sait autuusasian! Minäkin sain! Mehän saimme Kaisan!

Liisa nauraa.

- Niin, mehän saimme Kaisan!

(Astrid Lindgren: Marikki ja Kesäkummun Tuikku)

***

Minä osallistuin tänä vuonna Toivon Tähti ry:n joulupakettikeräykseen. Se keräys on tältä vuodelta jo päättynyt, mutta kotimaisiin keräyksiin voi edelleen osallistua - jos haluaa auttaa joulutonttua tai -pukkia vierailemaan myös köyhien lasten luona.