Palasimme eilen illalla kahden päivän Tampereen visiitiltä. Retkeä oli sekä lupailtu että odotettu kauan. Paljon ehdimmekin nähdä ja tehdä kahdessa päivässä - esimerkiksi bongata kaksi kirkkoa. Kamera onneton unohtui mökille, mutta kerrottakoon nyt ilman kuvia:

Tampereen Tuomiokirkko oli itsestään selvästi toivelistalla. Lasten pikkuserkku konfirmoitiin siellä eilen. Emme kyenneet ehtimään perille ajoissa osallistuaksemme konfirmaatiomessuun, mutta kirkon kävimme silti katsastamassa matkalla rippijuhliin. - Se on kaikista Suomen kirkoista, ei kun kaikista maailman kirkoista se kirkko, joka mua oikeesti kiinnostaa nähdä, totesi ritari Yrjänä viime viikolla.

Kirkko on lapsille tuttu kuvakirjasta Siipirikko ei voi lentää ja hauska olikin huomata, miten innostuneina lapset tekivät havaintoja kirkon maalauksista. Seinämaalausten lisäksi lasimaalaukset herättivät ihastusta. Enckellin alttaritaulu herätti sen sijaan paljon hämmästystä, melkeinpä lievää pelkoa. - Se oli aika hurja se taulu siellä edessä, muisteli Pellavatukka vielä tänään. - Mä luulen, että ne ihmiset oli heränneet eloon. Kun niillä oli ihoa. Mutta miksiköhän niillä oli valkoiset vaatteet?

- Sekin oli aika jännä se Kuoleman puutarha, lisäsi Pellavatukka.

Rippijuhlien jälkeen ehdimme vielä käydä tutustumassa työväenmuseo Werstaaseen ja samalla kertaa Lasten katedraaliin. Jo kirkon ulkopuolelle sijoitetut lampaat (patsaat, ei sentään elävät) herättivät lasten kiinnostuksen. Sisällä meidät otettiin iloisen ystävällisesti vastaan. Katselimme Mooseksen ja Jeesukseen vaiheisiin liittyviä nukkeasetelmia ja kuuntelimme musiikkia. Kirkko oli viehättävä ja lapsille rakennetut tekemiset ja katsomiset huolella ja taitavasti toteutettu. Sai koskea, kokeilla ja tehdäkin itse.

Sain houkuteltuani mukaan myös kummipoikani perheen, mitä voi pitää jonkinlaisena saavutuksena ainakin kummipojan kymmenvuotiaan isosiskon kohdalla. Tyttö oli nimittäin juuri julistanut suureen ääneen, ettei aio käydä ainakaan katsomassa yhtään kirkkoa, koska hän ei tykkää kirkoista. Katedraali nukkeineen ja lampaineen oli kuitenkin sen verran mukavaa katsottavaa, että hän armollisesti myönsi sen olleen ihan ookoo.

Asetelmat kiinnostivat omia lapsiani - onhan heillä itselläänkin kokemusta hieman vastaavien tekemisestä - mutta emme kyllä ehtineet käyttää niiden tutkimiseen niin paljon aikaa, kuin olisi voinut toivoa. Päivä alkoi olla pitkällä ja kummipoika sisarineen kärsimättömiä pääsemään jäätelölle. - Mä olisin kyllä leikkinyt niillä leluilla kauemminkin, seurueen ainoa leikki-ikäinen Pellavatukka huokaisi jälkikäteen haikeana ajatellen lasten alttarin houkuttelevia tavaroita.

Suosittelen lämpimästi Lasten katedraalia vierailukohteeksi kaikille leikki-ikäisille perheineen! Ja kyllähän se toki sopii myös hieman vanhemmille ja nuoremmille... Kirkko tarjoaa mainion lepohetken sekä lapselle että vanhemmalle.