Sain käsiini uusimman Villi-lehden (kristillisen nuorisotyön tiedotuslehden), jonka pääkirjoituksessa PTK:n toiminnanjohtaja Eero Jokela kirjoittaa Kristuksen tuoksusta. Siis mikä "#¤%:n Kristuksen tuoksu?

Raamattuni huonosti lukeneena jouduin kysymään neuvoa kuukkelilta, ja näin lintunen visersi:

Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen.

2. Kor. 2:14-15

Tulinko viisaammaksi? Hieman, vaikka aika kova pala tämä tuoksujuttu taitaa olla. Olenhan minä korinttolaiskirjeitä ennenkin lukenut mutta näemmä en nenälläni. Ehkä pitäisi jättää pääsiäinen tällä haavaa rauhaan ja keskittyä haistelemaan. Hakukone tarjosi kyllä koko joukon valmiita pohdintoja tästä aiheesta, mutta ensi alkuun taidan pohdiskella ihan itse. Palaan aiheeseen vielä.

Sitten takaisin Jokelan Eeron pääkirjoitukseen. Hän arveli nuorten sitoutumattomuuden kirkkoon johtuvan siitä, ettei kirkossa tunnu riittävän voimakasta Kristuksen tuoksua. Itse jäin miettimään, että ehkä nuorisotyössä tuntuukin, ainakin hetkittäin, mutta kirkossa yleisesti se voi olla nuorelle vaikeampi havaita. Sitoutumista kirkkoon ei pääse tapahtumaan, jos nuorisotyön "tuoksu" kovasti eroaa muusta seurakuntatyöstä - jos nuorisotyöllä ja muulla työllä ei ole tukevia siltoja välillään.

Voi se tuoksu puuttua nuorisotyöstäkin. Kerran kuulin erään nuorisotyönohjaajan kertovan, että nuoret kyllä tulevat sankon joukoin seurakunnan nuorteniltoihin, mutta poistuvat hartauden ajaksi pihalle tupakalle. Sellaisessa tilanteessa on joku pahasti pielessä.

Omista viimeaikaisista tuoksumuistoistani palaan vielä pääsiäisyön messuun ja tuohuksen makeaan tuoksuun. Omasta mielestäni tunsin siinä hunajaisessa tuoksussa hyvinkin konkreettisesti Korkeimman läsnäolon. Lämpimästi toivon, että se oli Kristuksen tuoksua myös mukana olleelle tyttärelleni.