Olen päässyt alkuun Apostolien tekojen kanssa, parhaillaan viiletän luvussa 5. Lyyrisen Johanneksen evankeliumin jälkeen apostolien meno tuntuu melko vauhdikkaalta. Puheet eivät ole pitkiä vaan joka luvussa on monta juonenkäännettä. Olen ymmärtänyt, että kirjaa pidetään Luukkaan kirjoittamana, ts. saman henkilön, joka kirjoitti Luukkaan evankeliumin. Tyylissä on kieltämättä paljon samaa - ainakin verrattuna Johannekseen.
Muutamia hajanaisia mietteitä, joita ensimmäiset luvut ovat herättäneet:
Ensinnäkin, en muistanut mitään tällaista Mattiasta, joka toisessa luvussa valitaan Juudaksen tilalle apostoliksi. Ainoa minun tuntemani korvaava kahdestoista apostoli on Paavali. Mitähän Mattiakselle sittemmin tapahtui? Ehkä saan sen selville, kun kahlaan tekstiä eteenpäin.
Pietarista on kyllä pakko pitää. Vaatii kanttia kulkea kertomassa Jeesuksen sanomasta, rakentaa seurakuntaa ja parantaa sairaita, vaikka Suuri neuvosto on aivan vastikään antanut ristiinnaulita Jeesuksen ja varmasti seuraa tapahtumia tarkkaan. Kun miettii sitä Pietaria, joka peloissaan kiirastorstain ja pitkänperjantain välisenä yönä kolmasti kielsi Herransa, ja vertaa häntä tähän rohkeaan puhujaan, ero on melkoinen. Kuin toukalla ja perhosella, sanoisin.
Alkuseurakunnan kehitystä on hyvin mielenkiintoista seurata. Neljännen ja viidennen luvun taitteessa on minusta tärkeät kaksi näkökulmaa:
Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä.
Näin kerrotaan jakeessa 4:32. Heti seuraavan luvun alussa kerrotaan Ananiaksesta ja Safirasta, jotka myivät maatilansa ja antoivat rahat apostoleille - paitsi, että jättivät salaa osan itselleen. Molempien palkka oli kuolema, koska he olivat valehdelleet Jumalalle.
Voin kuvitella uskovien joukon, jolla on yksi sydän ja yksi sielu. Se on samaan aikaan kutsuva ja luotaantyöntävä ajatus. Luotaantyöntävä, koska onhan noita sulkeutuneita aatteellisia yhteisöjä nähty - voivat olla todella pelottavia porukoita. Kutsuva, koska minussakin asuu yhteisön ja solidaarisuuden kaipuu. Ehkä alkukristityt kuitenkin pitkälti välttivät sen, että joku olisi pyrkinyt hyötymään muiden hyvästä tahdosta? Niin ainakin mielelläni - toiveikkaana - ajattelen. Seurakunnasta kertovista jakeista välittyy toiveikkuus, luottamus ja välittäminen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.