Hakiessani tänään iltapäiväkerholta meidän Neiti Kevättä jäin kirkon pihaan juttelemaan kerhon vetäjien kanssa vähäksi aikaa. Siihen tupsahti myös lastentoiminnanohjaaja Marja-Liisa, jonka kanssa ehdin myös rupatella muutaman sanan. Marja-Liisa oli meidän seurakunnassamme töissä jo silloin, kun minä olin lapsi. Viisas nainen, jota on aina ilo tavata.

Kaksivuotias Pellavatukkamme oli ollut viime viikolla lasten kirkkohetkessä, tunnistanut Marja-Liisan ja iloisesti tervehtinyt. Pellavaisen vauva-aikoina kävimme viikoittain kirkolla perhekerhossa, missä hän seilasi tyytyväisenä Marja-Liisan sylissä ja minä sain keskittyä leikkimään hänen tuolloin kolmevuotiaan isoveljensä kanssa. Liekö jotakin erityistä jäänyt tytölle mieleen noista ajoista? Päiväkodissakin Pellavatukka oli jutellut tädeille ”kirkkohetkinaisista” jälkikäteen.

Muita oman seurakuntani upeita naisia on lapsistani kaksi kastanut kappalaisemme Miira, jota tätä nykyä tapaan aivan liian harvoin. Hän on innokas kierrätysaatteen kannattaja, mistä löysimme aikaa sitten yhteisen kosketuspinnan. Miiran saarnoja on aina ilo kuunnella.  Minusta vaikuttaa, että meidän perheen kuusivuotias ritari Yrjänä tulee erityisen hyvin juttuun juuri Miiran kanssa – niin, Miiralla itselläänkin on poika.

Omaa ikäpolveani edustaa äitiyslomalla oleva nuorisopastori Kaisa, jonka kanssa en tässä elämäntilanteessa automaattisesti joudu tekemisiin – en ole nuorisoa enkä nuorison äiti – mutta jonka tapaamisesta myös aina ilahdun. Kaisa on terävä ja huumorintajuinen, ja tarpeellinen lisä seurakunnassa.

Onhan ne seurakunnan miehetkin mukavia, mutta kyllä nuo rouvat ovat aivan mahtavia!