Tätipapin mietelmien innostamana päädyin muistelemaan rippikoulua. Päätin sitten nostaa muutaman havainnon tänne asti. Kaipa rippikoululla on ollut oma merkityksensä minunkin epämääräisen vakaumukseni syntymisessä.

Kävin rippikoulun reilut 20 vuotta sitten. Siihen aikaan siihen kuului koko liuta kaupunki-iltoja ja jumalanpalveluksissa juoksemista sekä noin 10 (?) päivän leiri. Mitä jäi mieleen? Paljonkin.

Ensinnäkin jumalanpalveluksissa käyminen tuntui aluksi tosi tyhmältä, ja sunnuntaisin aamukymmeneksi herääminen suunnattoman vaikealta, mutta sitten viimeistä eli viidettä tai kuudetta leimaa noutaessa messun kulkuun ja melodioihin huomasikin saaneensa jonkinmoisen otteen. "Jumalan karitsa" ei ollut enää niin kamala biisi kuin aluksi ajattelin.

Toiseksi muistan nauruntäytteiset iltaohjelmat ja sketsit, joiden hauskuus epäilemättä parhaiten avautui juuri teini-ikäisille. Sen vastapainoksi muistan myös aika ison sosiaalisen epävarmuuden tunteen, kun itse olin eri koulusta kuin suurin osa porukasta. Vaikka samalla leirillä oli pari parasta ystävääni, suurin osa oli minulle vieraita ja keskenään tuttuja.

Leirin opetuksesta mieleen on jäänyt ainakin se, että Markuksen evankeliumia luettiin pienissä ryhmissä. Se oli ihan kivaa. Isä meidän ja uskontunnustus (ja varmaan jotain muutakin) piti opetella ulkoa ja sekin oli OK. Seurakunnan kanttori oli mukana leirillä, mikä varmasti lisäsi leirin musiikillista tasoa ja monipuolisuutta. Opetusmenetelmät olivat näin aikuisen kasvattajan näkökulmasta varsin monipuolisia, toiminnallisia ja elämyksellisiä. Itse asiassa, yhtä leirillä toteutettua harjoitusta olen hieman muunneltuna itse markkinoinut opettajille viimeksi viime talvena, eli hyvänä pidän sitä edelleen. Hymy

Pappi ja nuorisotyöntekijä olivat mukavia, ja olisin mielelläni keskustellut heidän kanssaan enemmänkin. Kiltin tytön kohtalona oli jäädä ulos niistä keskusteluista, jotka käytiin tupakkapaikalla. Isossa ryhmässä ei myöskään ollut kovin luontevaa avata suutaan, kun oli ryhmässä osittain ulkopuolinen.

Oma riparikokemukseni oli siis kokonaisuutena ihan hyvä. Se ei järisyttävästi muuttanut elämäni suuntaa, eikä ollut edes kesän -88 paras juttu - erittäin sateinen partioleiri loppukesästä ajoi alkukesän riparin ohi ainakin seuraavan syksyn muisteluissa. Väitänpä kuitenkin oppineeni muutaman asian leirin aikana, joista minulle on edelleen iloa!

(Bongasin muuten rippipappini tänään Kotimaa-lehdestä, oli haastattelu ja kunnon kuva ja kaikkea! Hauskaa!)