Ajatukseni seurakuntayhteydestä eivät ole edelleenkään järin jäsentyneitä, mutta mieli tekee jatkaa aiheen pohdiskelua. Mietin, mikä estää yhteyden kokemista, ja keksin ainakin tällaisia asioita:

  • jos ei tunne ihmisiä, heihin ei kovin herkästi koe yhteyttä
  • jos on kiire, ei ehdi osallistua (eikä tutustu eikä koe yhteyttä)
  • jos ei ole tapana käydä vaikkapa messussa, sinne ei tule kovin usein lähdettyä, vaikka periaatteessa kiinnostaisikin
  • jos kaikki toiminta on suunnattu "kaikille" ei epävarma ehkä tiedä, kuuluuko "kaikkiin" vai ei - siis tarkoitan, että se kyllä tuntuu oikein mukavalta, jos joskus huomaa, että joku tilaisuus on tarkoitettu sellaiselle ryhmälle, johon itse kuuluu
  • jos ei tiedä toiminnasta, ei siihen myöskään voi osallistua (eikä tutustua siellä ihmisiin ja sitten ruveta kokemaan seurakuntayhteyttä)

Viimeksi mainittu ei minun kohdallani ole ongelma. Kiire on, kuin myös tuo "ei ole tapana". Ihmisiä tunnen oikeasti aika paljon täältä meidän nurkilta, mutta ehkä ikäisiäni tai muuten kaltaisiani en ainakaan kirkonmäellä enää nykyisin niin paljon tapaa.

Haikeudella muistelen edelleen kotiäitiaikoja, jolloin viikkorutiineihini kuului seurakunnan perhekerho. Se saattaa kuulostaa pelkiltä pullakahveilta, mutta ainakin minulle siihen kuuluneella lyhyellä kirkkohetkellä oli tärkeä hengellinen merkitys. Kerho luonnollisesti putosi arjestani pois töihinpaluun jälkeen, eikä säännöllistä korvaajaa sille ole toistaiseksi löytynyt.

Kiireestä saan tietysti osittain syyttää itseäni, mutta toisaalta kysymys on elämäntilanteesta. Sellaista aikaa, jonka käytöstä itse päätän, on lopulta elämässäni aika vähän. Kun nyt kuitenkin haluan käyttää yöni nukkumiseen. Hymy Juuri ajankäyttösyistä ja elämän yksinkertaistamisen takia en ole lähtenyt etsimään seurakuntayhteyttä oman paikallisen seurakunnan ulkopuolelta. Pääkaupunkiseudulla kilometrit ovat yllättävän pitkiä, matkoihin menee aikaa. Sitä paitsi oma seurakunta ON kuitenkin minulle tuttu - ja arvostan kovasti tuttuutta.