Minun piti pohdiskella tänne Isä meidän -rukousta, mutta tänään ei ole se päivä. Tänään on toisenlainen päivä.

Jos joku ei tiedä, tällaista on lapsiperheen arki: Aamuyöllä kuopus kömpii isin ja äidin väliin tulikuumana. Viiden maissa juotan hänelle vettä ja mittaan kuumeen: 39 astetta. Pellavatukka nukahtaa vielä, mutta minä en. Luen netistä kaikenlaista sikainfluenssaan liittyvää ja mietin, mitä tapahtuu, jos meidän koko perhe sairastaa taudin peräjälkeen. Kuuden maissa päätän lähteä töihin murehtimaan. Mies jää kotiin hoitamaan potilasta.

Töissä tutkin viikon kalenteria ja totean, että minulla on liikaa töitä, etenkin, koska voin olla vain osan viikosta töissä. Lähetän yhden sähköpostin ja järjestän itselleni lisää töitä, tosin onneksi vasta loppusyksyyn. Rupean ahkeroimaan ja saan hoidettua monta pikkuasiaa, ennen kuin toimiston yhdeksän maissa vilkastuu. Osallistun ensin yhteen, ja sitten toiseen palaveriin. Huomaan ottaneeni vapaaehtoisesti vetovastuun isosta yli vuoden mittaisesta projektista, jonka valmistelu alkaa heti. Minulla on entistä enemmän töitä. Tunnen totaalista uupumusta ja lisäksi harmittelen kollegaa, joka ei ole saanut omaa osuuttaan toisesta hommasta ajoissa valmiiksi. Lounaalla luen lyhyen artikkelin ja hoksaan enemmän asioita kuin viikkoihin. Saan mukavan puhelun ja postitan kasan julisteita Turkuun. Kollega tuo työnsä nähtäväksi, ja se on upea. Tajuan, etten olekaan itse hoitanut omaa osuuttani kokonaan. Lähden väsyneenä kotiin.

Kotona odottaa rauhallinen mies, hyväntuulisia lapsia ja aivan käsittämättömän hirvittävä sotku. Teen ruokaa ja yritän päästä läpi puhelinautomaattiin ilmoittaakseni ritari Yrjänän uimakouluun. Pellavatukka syö kylmiä perunoita kuormasta. Päivällispöydässä hän suostuu syömään vain luumuja. Neiti Kevät vaatii äitiä lukemaan mutta lukee sitten itse Viisikkoa. Ritari Yrjänä levittää lisää leluja lattialle. Tuumaan, että pitäisi ruveta siivoamaan, mutta etsinkin mehumaijan ja rupean mehuntekoon. Mies lähtee kauppaan. Totean, ettei minulla ole itselleni yhtään puhtaita vaatteita. Rupean kirjoittamaan blogia. Ehdin siivota ja pyykätä huomenna... ööö... samalla kun hoidan sairasta lasta ja teen töitä siinä sivussa minkä kerkeän.

Kun olin koululainen 80-luvulla, aamunavausten yhteydessä soitettiin moneen otteeseen sellaista laulua kuin "Keskellä elämää". Taidettiin sitä partiossakin laulaa, rippileirillä ehkä ei. Muistan siitä lähinnä sen, että opettajan mies loikki pakoon talonmiehen naisen kanssa. Ja sitten kertosäkeen, jotenkin näin:

Keskellä elämää
aina Sinua en nää,
silti tiedän, että meistä pidät huolta.
Rakkaus on voittava
valtakuntas koittava
kerran vielä oomme kaikki samaa puolta.

Tuo nyt vain sattui tänään mieleen. Enkä tarkoita valittaa. Lapsiperheen arki on tällaista kuin tänään silloin, kun menee hyvin. Silloin, kun menee huonosti, se on paljon ikävämpää.