Roomalaiskirje on edennyt hitaasti, mutta edennyt kuitenkin. Jokin aika sitten pääsin 13. lukuun, ja sitä olen nyt pyöritellyt mielessäni. Tässä luvussa Paavali kehottaa roomalaisia olemaan kuuliaisia esivallalle.

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.

(Room. 13:1)

Näkökulma kiinnostaa minua, koska itse työskentelen alalla, joka lähtökohtaisesti on melko kriittinen vallitsevaa yhteiskuntaa kohtaan. Ympäristönsuojelijan perusnäkemys yhteiskunnasta on, että sitä pitää muuttaa. Toisaalta minussa piilee myös pieni partiotyttö, joka tykkää noudattaa sääntöjä.  En siis riko sääntöjä huvikseni.

Niin sanottujen ympäristöihmisten joukossa on (minun havaintojeni mukaan) aika paljon kirkosta eronneita ihmisiä. Toisinaan siinä porukassa saa suorastaan tuntea itsensä jonkinlaiseksi kummajaiseksi, kun laskee itsensä kristityksi. Olen ajatellut tämän liittyvän tuohon perusnäkemykseen yhteiskunnasta. Koska ev.lut. kirkko on Suomessa vahva, yhteiskuntaa säilyttämään pyrkivä tekijä, suhtautuvat yhteiskuntaan kriittisesti suhtautuvat ihmiset myös siihen tavallista kriittisemmin. Ja Kotimaa-lehteä kun lukee, huomaa, että kyllä kirkon piirissä niitä konservatiivejä vielä riittää.

Toisaalta, kyllä kirkon piirissä kapinallisiakin on. Esimerkiksi noissa turvanpaikanhakijatapauksissa ovat seurakunnat asettuneet suoraan vastustamaan "esivallan" näkemystä. Tai vaikkapa Heikki Hiilamon mielipiteissä kaikuu vahva tarve muuttaa yhteiskuntaa.

Paavalin johtopäätökseen lain noudattamisesta yhdyn kyllä - rakastaminen on se, mikä merkitsee jotakin:

Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.

(13:10)