Yleensä olen sitä mieltä, että kaunis päivä syksyllä on kauniimpi kuin kaunis päivä minään muuna vuodenaikana. Yleensä kauniit päivät ovat syksyisin vähissä, ja auringonpaiste saa ruskan todella loistamaan. Tänä syksynä aurinkoisia päiviä on ollut paljon, mutta lämmin sää on vienyt osan niiden syksyisyydestä.

Tänään kuitenkin iltalenkillä totesin, että ilmassa oli oikeaa syksyä. Paikoitellen ruskan värit alkavat olla kunnolla esillä, ja syksyn tuoksuja hiipii kaupunkimetsiinkin. Kun katselin muutamia jo maahan pudonneita lehtiä, mieleeni tuli muuan rukous, jonka ystäväni H. lähetti minulle vuosi tai puolitoista sitten. Näin se kuuluu:

Rukous kompostin äärellä

Jumala, me kiitämme sinua näistä sokeista maan työläisistä, bakteereista, madoista, sienistä ja hyönteisistä, näistä elämän mullan ahkerista tekijöistä.

Jumala, lähetä meidän terveiset näille maan työläisille. Kerro, että me ihmiset, jotka hetken elämme maan päällä, olemme riippuvaisia heidän työstään. Kerro, että päivittäin iloitsemme heidän työstään. Kerro, että olemme heidän sukulaisiaan.

Jumala siunatkoon teitä, te pienet kompostimme sisaret ja veljet, maanalaisen seurakunnan jäsenet. Olkoon ruokahalu ja terveys aina kanssanne. Aamen.

Martin Lönnebo

Jotenkin minuun vetoaa se, että joku on vaivautunut kirjoittamaan rukouksen, jossa kiitetään madoista. Sanotaan, että syksyllä luonto kuolee, vaikka todellisuudessa syksyinen maaperä kuhisee elämää. Maaperän hajottajaeliöt jatkavat puuhiaan niin metsässä kuin puutarhassa pakkasiin asti, ja keväällä kasveilla on käytössään uutta multaa. Kyllä, siitä voi olla kiitollinen.