Eilen oli Pellavatukan päiväkotiryhmän joulujuhla. Oikeammin joulutapahtuma, jossa kukin perhe sai kulkea omaan tahtiinsa ja käydä läpi neljä pientä toimintapistettä.

Henkilökunta oli nähnyt kovasti vaivaa. Pisteet olivat mukavia ja talvista joulutunnelmaa oli lavastettu sisätiloihin oikein urakalla. Tonttuja ja metsän eläimiä kurkisteli sieltä täältä. Oli joulun tuoksuja, askartelua, joulujumppaa, tonttulauluja. Seimiasetelmaa, enkeleitä tai muitakaan kristillisiä viitteitä ei kuitenkaan ollut edes sivuroolissa.

Kaipasin niitä. Mietin, pitäisikö henkilökunnalle jotenkin sanoa asiasta, mutta en osannut sitä tehdä. Tänään lapset - ne kirkkoon kuuluvat - ovat olleet seurakunnan järjestämässä lasten joulukirkossa. En voisi väittää, että kristillinen joulu olisi kokonaan sivuutettu. En myöskään osaa paheksua tonttuseikkailua - mukavahan sellainen on. Kuitenkin joulun perimmäisen sanoman sivuuttaminen juhlassa jättää surumielisen olon. Näin nimittäin kävi myös viime vuonna. Tätäkö se jatkossa aina on?

Partiolaisten puurojuhlassa maanantaina oli jouluevankeliumi murrosikäisten tyttöjen esittämänä nukketeatterina. Se esitettiin omatekoisilla nukeilla melkoisen hihityksen säestämänä. Esitettiin kuitenkin - eikä hihitys haitannut tunnelmaa. Iloisesta tarinastahan siinä on kyse. Vielä on edessä esikoulun ja koulun joulujuhlat. Odotan mielenkiinnolla, pääsenkö näkemään toista versiota jouluevankeliumista tänä vuonna.