Minulla on tunne, että omassa elämässä jotakin pitäisi muuttaa. On tunne, että jonkinlainen tienhaara on lähellä ja siinä pitäisi osata tehdä valinta. Oikea valinta. Vika on siinä, ettei haaraa oikeastaan näy, enkä tiedä, onko se vasta tulossa mutkan takana vai menikö valinnan mahdollisuus jo ohi.
En lähde tarkemmin selittämään, mistä muutoksen tarve kumpuaa, mutta sen verran sanon, että asia liittyy työhön. Minulla on mielenkiintoinen, koulutusta vastaava työ arvostetun työnantajan palveluksessa ja silti jotakin pitäisi muuttaa. Jokin on pielessä. Tällaisia muutoksen tarpeita olen muutaman kuukauden jo pyöritellyt mielessäni. Samalla olen miettinyt kutsumusta noin ylipäätään - mitä se tarkoittaa ja onko sellaista?
Noin ihan spontaanisti ensimmäiseksi ajatukseksi kutsumuksesta tulee, että eikös ole aika itsekästä ajatella, että Jumala vaivautuisi kutsumaan jonkun tavallisen tallaajan johonkin tehtävään. Mikä oikeus minulla on odottaa, että minut kutsuttaisiin? Toisaalta sitten, jos kutsumuksen riisuu juhlavaatteistaan, ehkä ei ole sen kummallisemmasta asiasta kysymys, kuin että jokaisella elämällä olisi jonkinlainen tarkoitus tai tehtävä. Ei mikään maailmoja mullistava juttu, vaan ihan vain tehtävä.
Mistä sen kutsumuksen sitten tunnistaa, on kiperämpi kysymys. Itsensä kuunteleminen ei minusta ole ratkaisu tähän. Sydän sanoi niin on nimittäin aika hyvä tekosyy tehdä tai jättää tekemättä asioita - sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä kutsumuksen kanssa. Googlettelin kutsumusta hiukan ja löysin neuvoja kuunnella Jumalaa. Vaan mistäs tiedän, kuka minulle puhuu? Jumala vai jokin ihan muu?
Monessa valintatilanteessa oikean valinnan tekeminen on (jälkikäteen) ollut helppoa - oikea vaihtoehto oli se vaikeampi. Mutta ei tämäkään ole yleispätevä ohje - joskus sentään voi helpompi valinta olla oikeampi.
Tehtäviä voi omassa elämässä varmaan olla useita. Vaikka teen töitä ympäristöasioiden parissa, en ole mitenkään varma siitä, että olen kutsumusammatissa. Olisin voinut valita toisinkin, ja se olisi ollut yhtä hyvä valinta. Ehkä jopa oikeampi. Sen sijaan olen aika lailla luita ja ytimiä myöten varma, että minulla on kutsumus äitiyteen, heikkouksistani huolimatta. Se on minussa ja toteutan sitä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.