Ajattelin suorittaneeni C.S. Lewisin Narnia-kirjat yhdellä postauksella, mutta nyt tuntuu, että niistä pitää kirjoittaa lisää. Olen äskettäin lukenut Neiti Keväälle iltasatuina sekä Prinssi Kaspianin että Kaspianin matkan maailman ympäri. Ne huutavat huomiota.
Vaikka sarjan ensimmäisen kirjan yhtymäkohdat Raamattuun ovat selvimpiä, minusta tuntuu, että monella tapaa nämä myöhemmät kirjat ovat kuitenkin hengellisempiä. Vaikkapa Prinssi Kaspianin narnialaisten henkilöiden suhde Aslaniin muistuttaa enemmän nykyihmiselle mahdollista suhdetta Jumalaan kuin Velhossa ja leijonassa. On epäilijöitä, on niitä, jotka eivät usko lainkaan, ja on niitä, joiden usko on luja. Yhteistä kaikille on se, ettei kukaan ole nähnyt Aslania kasvoista kasvoihin.
Prinssi Kaspianissa koin näin aikuisena varsin puhuttelevana kohtauksen, jossa Lucy, sisaruksista nuorin, näkee Aslanin kutsuvan heitä oikopolulle mutta muut matkalaiset eivät usko häntä. Suunnasta äänestetään ja koko seurue lähtee "järkevältä" vaikuttavaan suuntaan. Tie osoittautuu kuitenkin vääräksi valinnaksi, he joutuvat palaamaan takaisin ja lopulta Lucy näkee uudestaan Aslanin viittovan heitä polulle. Matkan jatkuessa muutkin vihdoin näkevät Aslanin.
Kun Lucy vihdoin pääsee Aslanin luo, tämä antaa ymmärtää, että tytön olisi pitänyt lähteä seuraamaan häntä heti - vaikka sitten yksinään. Lapsena tämä kohta ei tuntunut erityisen vaativalta, mutta nyt sen viesti oli pysäyttävä. Toisaalta Aslan on heti pian taas lempeä eikä jää vatvomaan menneitä. Kirjoissa toistetaan moneen otteeseen, ettei kukaan saa tietää, mitä olisi tapahtunut "jos". Menneet ovat menneitä.
Nyt lukiessa kirjoista löytyi monenmoista symboliikkaa, johon en lapsena kiinnittänyt huomiota. Toisaalta epäilen, että välillä etsin kätkettyjä merkityksiä ja vertauksia sieltä, missä niitä ei todellisuudessa ollutkaan. Narnia-kirjat ovat epäilemättä kristillistä lastenkirjallisuutta mutta ehdottomasti myös täysiverisiä, vahvoja satuja. Jokaista hämmästyttävää käännettä ei tarvitse tulkita ihmisen uskonelämän allegoriana.
Vielä on kerrottava tämä: Kaspianin matka maailman ääriin -kirjan lopussa sisarukset Edmund ja Lucy saavat tietää, että he ovat liian vanhoja palaamaan Narniaan. Tämä aiheuttaa surua, mutta ei niinkään Narnian vuoksi vaan siksi, että he pelkäävät, etteivät saa enää tavata Aslania. Aslan lohduttaa lapsia kertomalla, että hän on olemassa myös heidän maailmassaan, vaikkakin häntä kutsutaan siellä toisella nimellä. Heidän on nyt aika opetella tuntemaan hänet siellä.
Kun olin lukenut tämän Neiti Keväälle, hän kysyi, onko Aslan tosiaan olemassa meidän maailmassamme. Vastasin, että kyllä, niin minä uskon. Neiti Kevät ihmetteli, minkäniminen Aslan mahtaa olla. Totesin, että sen hän saa selvittää itse - niin minäkin olin selvittänyt.
Tyttö kömpi nukkumaan pilke silmäkulmassa. Äitiään fiksumpi tytär oli selvästi hoksannut asian heti.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.