Verkossa velloo valtavat määrät keskustelua. Iso osa siitä on niin kamalaa, että siitä on viisainta pysytellä kaukana. Esimerkiksi Marja-Sisko Aaltoa koskevan mielipidekirjoittelun päätin jättää kokonaan lukematta, ja siitäkin huolimatta kaiut häijyistä (ja tietysti nimettömistä) kommentoinneista kuuluivat minulle asti. Siis miten joku VOI kutsua itseään kristityksi ja heti perään julkisesti toivoa toisen ihmisen palavan helvetissä vain siksi, että tämä on vaihtanut sukupuoltaan? Vaikka itsekin kirjoitan nimimerkin takana, toivon, etten erehtyisi loukkaamaan muita naamioni takaa vaan kirjoittaisin asiallisesti silloinkin, kun olen eri mieltä.

Uskonnosta keskusteltaessa me kukin suodatamme puheesta tai tekstistä sisällön oman siivilämme läpi. Poimimme sieltä asiat, joita itse kannatamme tai vastustamme, ja usein ohitamme muun. Tähän törmäsin, kun huomasin, että itselleni valoisan ja lämpimän mielen sunnuntaina jättänyt saarna oli toisen bloggaajan mielestä loukkaava ja suorastaan harhaoppinen. Ero on häkellyttävä - istuimme samassa kirkkosalissa mutta näimme ja kuulimme aivan eri asioita. En lainkaan tunnista tuota kuvausta - itse koin saman saarnan uskoa vahvistavana ja uskontunnustusta tukevana.

Kovin kiihkeät puheenvuorot kirjaimellisen raamatuntulkinnan puolesta ahdistavat minua. Minun on vaikea ymmärtää ns. konservatiivista leiriä kirkossa. Olen kuitenkin äskettäin löytänyt ihastuttavan poikkeuksen. Kotimaa24 -sivuilla bloggaavalla pastori Heikki Hilvolla on kyllä mielipiteitä, jotka ovat minun silmissäni konservatiivisia ja kummallisia. Miehellä on nähdäkseni kuitenkin myös jotakin muuta: suuri sydän ja pyrkimys ymmärtää kanssaihmisiään. Ne ovat eväät, joilla noustaan konservatiivi-liberaali -akselin tuolle puolen. Suosittelen!