Pitkittyneen flunssan takia jouduin eilen lähtemään käymään lääkärissä. Vuoroani odotellessani jäin selailemaan lehtiä ja katse osui juttuun, jossa nuori naistoimittaja oli osallistunut zen-mietiskelyn kurssille. Kymmenen minuutin seinääntuijottamiskokemus oli tulkintani mukaan haastavuudestaan huolimatta ollut ihan OK. Paikallaan pysyminen oli vaikeaa mutta mietiskelyn jälkeen oli hyvä olo. Jutussa korostettiin, ettei meditaatio edellytä uskonnollisuutta ja että zen sopii buddhalaisten lisäksi hyvin myös luterilaisille ja ateisteille.

Juttu ei saanut myytyä zen-meditaatiota minulle. Minusta olisi vähän hassua maksaa kurssista, jossa istuisin ryhmän kanssa seinää katsellen buddhan kuvalla varustetussa huoneessa. Vieras ajatus. Lehtijuttu johdatti minut kuitenkin miettimään kristillistä meditaatiota. Mitä tiedän siitä? Aika vähän lopulta.

Kysyin hakukoneelta neuvoa, mutta jouduin miltei eksyksiin. Ensimmäiset osumat johtivat joko jonnekin ihan muualle kuin kristillisyyteen tai sitten eivät sisältäneet oikein mitään lukemisen arvoista. Lisäksi löytyi yksi pitkä kirjoitus, jonka johtopäätös tuntui olevan, ettei meditaatio tai hiljaisuuden viljely ylipäätään sovellu kristitylle! Flunssaisena ja päänsärkyisenä en jaksanut availla linkkejä enempää.

Omasta muistista sen sijaan löytyi parempia murusia. Jotakin, mitä joskus luin, jotakin mitä tuttava sanoi, kommentteja blogissani - ja niin edelleen. Aion jäljittää näitä lähiaikoina.

Mielessä heräsi kaipaus päästä istumaan tyynyllä vaikkapa vanhan, hirsisen nuorisotalon lattialla ja olemaan hiljaa yhdessä muutaman muun kanssaihmisen kanssa. Ilman vieraan uskonnon rekvisiittaa ajatus ei kuulosta keinotekoiselta vaan luonnolliselta ja hyvinkin mahdolliselta.

Saapa nähdä, jääkä ajatus vain ajatukseksi vai johtaako johonkin. Ensi alkuun pitäisi kuitenkin toipua tästä ikävästä flunssasta... Olin tänään aikonut uskaltautua Leppävaaraan Sydänääniä ihmettelemään, mutta se jää nyt sitkeän pöpön vuoksi tekemättä. Harmillista!