Minun on aivan välttämättä palattava vielä kerran Narnia-kirjojen pariin. Saimme pari viikkoa sitten Neiti Kevään kanssa sarjan viimeisen kirjan loppuun. Se herätti - jälleen kerran - ajatuksia.

Narnian viimeinen taistelu on nimensä mukaisesti viimeinen. Narnian maailma loppuu ja päähenkilöt kuolevat. Maailmanloppua edeltää melko epätoivoinen vaihe, jossa hyvät, aidot narnialaiset taistelevat pahaa vastaan voimattomina.

Maailman loppuessa henkilöt pääsevät kuitenkin toiseen maailmaan. Ränsistyneestä ladosta löytyy uusi maailma, joka on suurempi, kauniimpi ja jotenkin todellisempi kuin ensimmäinen Narnia. Kun henkilöt lähtevät kulkemaan tässä uudessä maailmassa, he löytävät lopulta vielä uuden maailman, joka on vieläkin ihmeellisempi ja vieläkin todempi. Siitä maailmasta löytyivät rakkaat ihmiset, kaikki entisen maailman hyvä ja arvokas ja ennen muuta - Aslan.

Lapsena tämä Narnia-sarjan viimeinen kirja oli ainoa, jossa tunnistin olevan joitakin kristillisiä aineksia. (Näin aikuisena ne melko lailla hyppivät silmille. ) Ymmärsin, että Peter, Edmund, Lucy, Jill ja Eustace löysivät tiensä Taivaaseen. Lewisin kuvaus Aslanin maasta lienee vaikuttanut varsin paljon siihen, millainen intuitiivinen mielikuva Taivaasta minulle on muodostunut.

Nyt jäin kyllä miettimään monia asioita. Esimerkiksi, mikä oikeastaan oli tuo välimaailma varsinaisen Aslanin puutarhan ja entisen Narnian välissä? Jonkin sortin Taivaan esikartano?

Yksi kiinnostavimpia sivujuonia kirjassa oli nuori kalormenilaismies Emet. Kalormen on Narnian naapurimaa, mahtava tuhannenjayhdenyön valtakunta, joka viimeisessä kirjassa (ja välillä muissakin) pyrkii valloittamaan Narnian. Kalormenilaisten jumala on Tars, joka suosii pahaa siinä missä Aslan hyvää. Toisin kuin muut kalormenilaiset Emet pääsee Aslanin maahan. Hän kertoo palvelleensa lapsesta asti Tarsia ja vihanneensa Aslanin nimeä, mutta kuitenkin Aslan kohtelee häntä omana poikanaan, kun he tapaavat. Aslanin mukaan

Kaiken, minkä olet tehnyt Tarsin palvelemiseksi, minä lasken minun palvelemisekseni.

Ei siksi, että Tars ja Aslan olisivat sama asia, vaan koska Tarsia ei voi palvella hyvällä eikä Aslania pahalla. Tehtyään hyviä tekoja Tarsin nimessä Emet siis pelastuu, vaikka ei olekaan Aslania eläessään tuntenut. Voiko tästä päätellä, että Lewisin mielestä vilpitön muslimi pelastuu, vaikka ei olisi Jeesuksesta kuullutkaan?