Tuomarien kirjan 11. luvussa kerrotaan tuomarista nimeltä Jefta, joka sotaretken alla lupaa Jumalalle uhriksi sen, joka sotaretkeltä palattaessa ensiksi tulee kotiportista läpi, jos voittaa taistelun. Jefta ei selvästikään ole perillä perinteisten tarinoitten klassisista juonenkäänteistä, kun menee lupaamaan moista. Eihän tuollaisesta avoimesta lupauksesta voi seurata mitään hyvää!

Kun Jefta palaa voittajana kotiin, vastaan tulee TIETENKIN hänen ainoa tyttärensä, vieläpä tanssien ja rumpua lyöden. Onneton isä kertoo lapselleen, mitä on luvannut, ja tytär urheasti kehottaa isäänsä pitämään lupauksensa. Jeftan tyttärellä ei ole niin hyvä tuuri kuin Iisakilla - tähän uhraamiseen Jumala ei puutu, vaan

Jefta täytti Herralle antamansa lupauksen, ja hänen tyttärensä kuoli koskemattomana neitsyenä. (Tuom. 11:39)

Voi Jefta, miten saatoit olla noin tyhmä? Lupasit tuollaista! Sitäpaitsi, Jumala tuskin himoitsi lapsesi verta - etkö tiennyt, että Hän on armollinen ja hyvä? Hän ei varmastikaan tarvitse ihmisuhreja.

Ai niin, mutta tässä Jeftan ja nykypäivän välissä ehti syntyä ja kuolla se Jeesus-niminen kaveri. Jotenkin minusta on kivempi olla nykypäivän kristitty kuin muinainen juutalainen.

***

Kiinnitin huomioni tähän: Vielä Joosualle Jumala puhui suoraan, mutta tuomareille välikäden kautta. Dramaattinen muutos.