Nyt se sitten käytännössä loppui - luottamustehtäväni seurakunnassa nimittäin.
Tänään oli viimeinen seurakuntaneuvoston kokous, tai ei se mikään kokous ollut, vaan luottamushenkilöiden ja työntekijöiden yhteinen juhla. Oikein mukava ja lämmin tilaisuus, ruoka oli hyvää ja oli kiva jutella rauhassa muutaman nuoremmasta päästä olevan työntekijän kanssa.
Sain lahjankin, kuten myös kaikki muut läsnä olleet: nimikoidun virsikirjan. Kerkesin tässä illalla jo lahjoittaa vanhan, sievän valkoisen virsikirjani Neiti Keväälle, joka on sitä vuosikausia ihaillut.
Olo on hiukan tyhjä. Omahan oli päätökseni, etten asettunut uudelleen ehdolle (tai ainakin melkein oma, oli siinä nimittäin perheelläkin sanansa sanottavana...) Kuitenkin tuntuu haikealta, että tammikuussa päätettäväviksi tulevat asiat eivät oikeastaan enää kuulu minulle. Minulla voi olla niistä mielipide, mutta päätösvaltaa ei ole.
Nyt olisi oiva tilaisuus löytää seurakunnasta joku muu rooli. Aika näyttää, löydänkö. Mitenkään varma en asiasta nimittäin ole.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.