Piti tämäkin nähdä: kirjoittaminen tökkii. Vika ei ole siinä, ettei olisi sanottavaa - on sitä, ehkä liiankin kanssa. Mutta sanottavan sanoittaminen ruudulle ei suju. Varastoihin kertyy alkuja sinänsä ihan mielekkäistä aiheista, jotka eivät kuitenkaan ota muotoutuakseen blogipostauksiksi asti. Ja mitä pitenpään niitä panttaa, sitä vaikeammaksi niiden julkaiseminen käy. Kun on pitempään kirjoittamatta blogiin, pitäisi kai olla jotakin loppuun asti mietittyä, juhlavaa sanottavaa... Ei tietenkään - bloggaamisen ideaan kuuluu jonkinlainen spontaanius - mutta siltä se rupeaa itsestä tuntumaan.

Ehkä tämä tästä. Jossakin vaiheessa.

*****

Arvaa, äiti, mitä me leikittiin koulun pihalla eilen, kysyi neiti Kevät. Se liittyy niihin tarinoihin, ja siinä on vettä, hän vielä vihjaisi. Minun tarvitsi arvata vain kahdesti, kun osuin jo oikeaan. Koulun pihalla on parhaillaan erinomaiset olosuhteet leikkiä sitä, kun Mooses ja kumppanit ylittävät Punaisen meren.

Siinä leikissä ne ensin menee sen meren yli ja sitten ne harhailee 40 vuotta autiomaassa, eikä ne kaikki pääse koskaan perille, neitonen valisti minua. Koulun uskonnontunneilla on käyty läpi Vanhan testamentin kertomuksia, ja ne kiinnostavat neiti Kevättä. Ja muurit ne sortuivat! hän lisää ja selittää itseensä tyytyväisenä:

Ei me kyllä olla vielä siellä asti, mutta mä olen jo lukenut senkin tarinan, kun muut luokassa on niin hitaita.