- Katso meidän kuustamme, Muumipeikko huusi.

- Varjelkoon! sanoi hemulin täti. Mutta te olettekin aina olleet kummallisia. Nyt minun täytyy mennä... Täytyy ehtiä valmistaa ruokaa, ennen kuin joulu tulee.

- Joulu? toisti Muumipeikko ihmetellen. Syökö se?

Täti ei kuunnellut. - Luuletteko te, että joulusta selviää ilman ruokaa? hän sanoi kärsimättömästi ja potki tiehensä rinnettä alas.

Äiti puuhasi koko iltapäivän. Ja juuri ennen hämärän tuloa joulun ruoka oli valmiina; se oli asetettu pieniin kuppeihin kuusen ympärille. Siinä oli mehua ja viiliä ja mustikkapiirakkaa ja vatkattua munaa ja kaikenlaista muuta, mistä muumit pitivät.

- Mahtaakohan joulu olla hyvin nälkäinen? kysyi äiti levottomana.

- Tuskin nälkäisempi kuin minä, isä sanoi haikeasti.

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia