Sitten he kaikki istuutuivat lumeen odottamaan onnettomuutta.

Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut.

Vain pieni nyyti, se, joka oli ollut juomassa teetä, pistäytyi esille puuvajan takaa. Se oli ottanut mukaansa kaikki sukulaisensa ja sukulaistensa ystävät, ja kaikki olivat yhtä pieniä ja harmaita ja surkeita ja palelevia.

- Hauskaa joulua, nyyti kuiskasi kainosti.

- Sinä olet todella ensimmäinen, jonka mielestä joulu on hauska, sanoi Muumipappa. Etkö sinä ollenkaan pelkää, mitä tapahtuu, kun se tulee?

- Sehän on täällä, nyyti mutisi ja istuutui sukulaisineen lumeen. Saako katsoa? Teillä on ihmeellisen kaunis kuusi.

- Ja noin paljon ruokaa, sanoi joku sukulaisista uneksien.

- Ja oikeita lahjoja, sanoi joku toinen sukulainen.

- Olen uneksinut koko elämäni ajan, että saisin nähdä tämän läheltä, nyyti lopetti ja huokaisi.

Tuli hiljaisuus. Kynttilät paloivat rauhallisessa yössä liikkumattomin liekein. Nyyti ja sen sukulaiset istuivat aivan hiljaa. Saattoi tuntea, miten he ihailivat ja kaipasivat, se tuntui yhä voimakkaammin ja voimakkaammin, ja lopulta Muumimamma siirtyi lähemmäksi Muumipappaa ja kuiskasi:

- Eikö sinunkin mielestäsi?

- Niin, mutta jos, muistutti Muumipappa.

- Joka tapauksessa, sanoi Muumipeikko. Jos joulu suuttuu, voimme ehkä pelastautua kuistille.

Sitten hän kääntyi nyytin puoleen ja sanoi: - Olkaa hyvät, kaikki on teidän.

Nyyti ei voinut uskoa korviaan. Se meni varovasti kuusta kohti, ja sen jäljessä tuli koko rivi sen sukulaisia ja ystäviä tuntokarvat hartaudesta väristen.

Niillä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut omaa joulua.

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia