Neiti Kevät täytti alkuvuodesta yksitoista. Posti toi hänelle seurakunnasta kirjeen - ei onnittelukorttia, niitä ei ole tullut enää moneen vuoteen - mutta kutsun seurakunnan varhaisnuorille suunnattuun toimintaan.

Uuden seurakunnan myötä varhaisnuorille suunnattu toiminta on kasvanut merkittävästi. Tarjolla perheen alakoululaisille olisi monenmoista kerhoa: tyttökerho, poikien sählykerho, kansantanssikerho, kokkikerho, liikuntakerho ja puuhakerho. Lisäksi on perheitten tapahtumia, kuten askarteluiltapäiviä, vapputapahtuma ja - hurraa, vihdoinkin! - perheiden pääsiäiskirkko. Kivoja juttuja. 

Neiti Kevät ja ritari Yrjänä eivät kuitenkaan ole menossa kerhoihin. Heillä on jo partio ja koripallo ja pianotunnit ja kuvataidekoulu. Kerhoille ei ole tarvetta. Sitäpaitsi ne toimivat etupäässä tuolla tiilikirkon kulmilla, eli toisen koulupiirin alueella. Ei siellä ole ketään tuttuja kavereitakaan.

Jollakin tavalla äitinä toivoisin, että lapseni osallistuisivat seurakunnan heidän ikäisilleen järjestämään toimintaan. Toivoisin, että lapsellani olisi (myös) minusta riippumaton yhteys seurakuntaan. Tuntuu kuitenkin aika mahdottomalta ajatukselta, että innostunut kahdeksanvuotias koripalloilija vaihtaisi harrastuksensa sählykerhoon siksi, että äiti toivoo hänen osallistuvan seurakunnan toimintaa. Tai viidettä vuotta kuvataidekoulua käyvä tytär rupeaisi äkkiä käymään puuhakerhossa kuvataidekoulun sijaan samasta syystä. Miksi niin pitäisi tehdä?

Lapseni eivät kaipaa uusia samantapaisia harrastuksia kuin heillä jo on. Seurakunnan kerhot eivät lopulta eroa kovin paljon muusta harrastustoiminnasta, joten ei ole syytä vaihtaa olemassaolevaa hyvää harrastusta seurakunnan kerhoon.

Sitäpaitsi onhan heillä jo partio, joka on ainakin melkein seurakunnan toimintaa, ja kesällä ehkä viikko tai kaksi seurakunnan päiväleirillä. Ehkä se riittää. Neiti Keväästä tiedän, että hän saattaa käydä luokkakaveriensa kanssa uskontoon liittyviä keskusteluja koulun pihalla välituntisin - silloin, kun sellaisista tekee mieli keskustella. Ehkä sekin riittää. Ja lopulta, lapsilla tosiaan on äiti, joka vie heitä kirkkoon, ainakin joskus. Ehkä se tosiaan riittää.

Sittenkin minusta on alkanut tuntua, että jokin on pielessä, jos koulun piha on ainoa paikka lapsen pohtia hengellisiä kysymyksiä ikätoveriensa kanssa. Mihin varhaisnuori oikeastaan silloin tarvitsee seurakuntaa? - Tämä ei ole kritiikkiä seurakuntaa kohtaan, vaan enemmän puhdasta ihmettelyä.

Aloin jo visioida teologista kerhoa 12-vuotiaille. Eihän sellaiseen varmaan olisi osallistujia, mutta... eikös Jeesuskin keskustellut viisaita 12-vuotiaana?