Olen viime päivinä pystynyt haistelemaan vain mielikuvituksessa - nenä on nuhan vuoksi pahasti tukossa. Se hiukan häiritsee Kristuksen tuoksun pohdiskelua, tai sitten ei.

Millaisia hajuja oli Jeesuksen ajan maailmassa? Tästä meidän näkökulmastamme tarkasteltuna hajuja oli varmaan paljon, ja voimakkaita, ehkä pahoja, tai ainakin meille vieraita. Ihmiset haisivat, eläimet haisivat, tulisijat haisivat, jätteet ja jätevedet haisivat. Ehkä mukana tuoksuivat myös ruoka, yrtit ja suitsukkeet. Jos minut tai sinut nyt heittäisiin aikakoneella Jeesuksen ajan Jerusalemiin, ehkä pitelisimme neniämme.

Meidän aikanamme ihmisen omat luonnolliset hajut on pyritty pitkälti peittämään. Hajuilta emme silti pysty välttymään, ja kehitys on tuonut uusia hajuja tullessaan. Voihan olla, että vieras parin tuhannen vuoden takaa pitelisi nenäänsä haistaessaan hajuvesiä tai pakokaasuja.

Hajuaisti on mielenkiintoinen aisti. Vaikka se vaikkapa koiran aistiin verrattuna on mitätön, on sillä oma tärkeä rooli ihmisenkin elämässä. Se varoittaa pilaantuneesta ruoasta ja kannustaa maistamaan hyvää ruokaa. Pienten lasten äitinä olen tottunut päättelemään asioita usein nenäni avulla. En mene tässä yksityiskohtiin.

Monta kertaa hajumuistot ovat hyvin voimakkaasti kytköksissä siihen tunteeseen, joka jossakin menneessä tilanteessa oli. Joskus voi vaikka kadulla kävellessään aistia tuoksun, joka palauttaa mieleen jotakin hyvin tuttua, tai ainakin melkein palauttaa… Itselleni elokuiset illat ulkona saattavat tuoda mukanaan partioleirin tuoksun, joka nostaa haikean nostalgian tunteen – kaipauksen lapsuuden ja nuoruuden suurimpiin seikkailuihin. Joku toinen kesäinen tuoksu tuo mieleen ajat, kun vasta aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa. On joulutuoksuja, isoäidin saunan tuoksu, oman lapsen tuoksu, oman kodin tuoksu.

Tuo viimeksi mainittu on siitä jännittävä, että sen huomaa vasta, kun on ollut kotoa hiukan pitempään poissa. Töistä arkena palatessa kotona ei tuoksu yhtään miltään mutta, kun olet viikon poissa ja palaat, ovella odottaa tuttu tuoksu.

Tuoksuja mietittyäni alan taipua siihen, että Paavalin kielikuva on sittenkin osuva. Hajuaistilla taitaa olla aika voimakas vaikutus meidän tunteisiimme. Kristuksen tuoksu voisi olla se salaperäinen ”jokin”, joka minuakin kristinuskon suuntaan houkuttaa. Sitä on vaikea määritellä mutta olemassa se on.

Paavali jakaa ihmiset kahteen ryhmään, niihin, joille Kristuksen tuoksu on elämän tuoksu, ja niihin, joille se on kuoleman haju. Uskaltaudun väittämään, että niitäkin on, joiden nenä on yksinkertaisesti tukossa. Ajatus saman tuoksun kokemisesta kuoleman hajuksi on kuitenkin mielenkiintoinen. Siksikö jotkut suhtautuvat kirkkoon ja uskontoon niin vihamielisesti, että tuntevat kuoleman lemun nenässään?

Meidän luterilaista kirkkoamme haukutaan välillä hajuttomaksi. Ehkä siinä on kyse hieman samasta, kuin kodin tuoksussa – sen haistaa vasta, kun on ollut pitemmän aikaa poissa. Kun itse palasin takaisin Suomeen ulkomailla asuttuani, suomalainen seurakunta tuntui aivan eri tavalla arvokkaalta kuin ennen lähtöäni. Tuoksustako se johtuikin?