Luen Pauliina Kainulaisen kirjaa Missä sielu lepää. Siitä olisi paljon muutakin kirjoitettavaa, mutta nyt olen takertunut tähän kohtaan:

Tänä aikana ihmiseltä kaivataan epävarmuuden sietokykyä, jotta hän uskaltautuu suureen loikkaan vanhasta ja aikansa palvelleesta todellisuuskäsityksestä uuteen, kokonaisvaltaiseen. Jeesuksen seuraaja harjaantuu tällaiseen riskinottoon. Hänen on mahdollista astua uuteen, koska hänen turvaverkkonsa Jumalassa on paikallaan. Huonosti ei voi käydä. Pyhiinvaeltajalle kaikella, mitä tapahtuu, on merkitys. (s. 111)

Olen miettinyt: Minulla ei ole takeita siitä, että mitään kuolemanjälkeistä elämää on. Minulla ei myöskään ole varmuutta siitä, että Jumala aktiivisesti puuttuisi elämäni kulkuun - etttä minut kutsuttaisiin johonkin tehtävään, että saisin rukousvastauksia tms. Ehkä elämä on pitkälti ihan vain sattumaa - en tiedä. Kuitenkin, jo pelkkä usko Jumalan varauksettomaan rakkauteen kantaa pitkälle. Usko siihen, että kelpaan jollekulle - Jumalalle - kaikkine virheinenikin, on tosiaan turvaverkko ihan sellaisenaan.