Voiko Jumalan olemassaolosta keskustella?
Kuuntelin lauantaina vähän aikaa radiosta Suoraa puhetta: Jumalaa ei ole -keskusteluohjelmaa, jossa vietettiin uskonnotonta joulua. Olen joskus aiemmin osunut kuulemaan pätkän saman sarjan keskustelua, joka oli mielenkiintoinen. Osallistujat olivat todella perehtyneet siihen, mistä puhuivat, ja keskustelijoissa oli kantoja puolesta ja vastaan.
Tällä kertaa keskustelu tuntui minusta pienen samanmielisen kuppikunnan tyhjänpäiväiseltä jutustelulta. Keskustelijat esittivät argumentteja, jotka olivat minulle kuulijana perin tuttuja ja edustivat kovin ahdasta ja virheellistäkin käsitystä kristinuskosta. Kristinuskon puolestapuhujaa en havainnut kutsutun paikalle, joten vasta-argumentti puuttui. Kaiken lisäksi keskustelijat eivät tuntuneet oikeastaan keskustelevan, ts. heidän sanomisensa eivät varsinaisesti tuottaneet uusia sanomisia, jokainen vain esitti omia näkökulmiaan. (Lisäksi porukka söi jouluruokia siellä radiossa, mikä kuului läpi ikävinä maiskutuksina...) Kyllästyin kymmenessä minuutissa. Pitäkööt ateistit uskonnottoman joulunsa, minä pidän oman kristillisen jouluni.
Jäin miettimään, olenko itse koskaan keskustellut Jumalan olemassaolosta sellaisen ihmisen kanssa, joka olisi ateisti tai lähes ateisti. Joskus ihan nuoruudessa ehkä, mutta aikuisena en.
Uskonkysymyksistä - jos niistä ylipäätään keskustelee - tulee helposti keskustelleeksi ainoastaan samantapaisen vakaumuksen omaavien ihmisten kanssa. Uskosta keskustelemisessa haastavaa on se, että kyse on nimenomaan uskosta, johon rationaaliset argumentit eivät päde. Syntyykö keskustelua, jos toinen osapuoli käyttää kaiken taitonsa todistellakseen Jumalan olemassaolon epätodennäköisyyttä ja toinen vain toteaa uskovansa todisteista huolimatta? Tarvitaanko sellaista keskustelua?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.