Bongasin jostakin seuraamastani blogista äsken, että Päivän Sana olisi Matt. 18:20:

Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.

Olen pitkään aikonut kirjoittaa jotakin seurakuntayhteydestä, tai oikeammin, sen puuttumisesta. Sana on kamala, pitkä ja kummallinen, mutta itse asiaa ajoittain kaipaisin elämääni. Jotenkin sen löytäminen ja sovittaminen elämään on kuitenkin vaikeaa. Satunnainen jumalanpalveluksessa käyminen ei oikein riitä siihen.

Tämän muotoileminen sanoiksi on kamalan vaikeaa, mutta yritän silti: Minusta joskus tuntuu, että kirkkosaliin tulee joukko erillisiä yksilöitä ja sieltä myös poistuu erillisiä yksilöitä. Minulla seurakuntani luottamushenkilönä on tietysti moneen muuhun kaltaiseeni nuorehkoon kaupunkilaiseen verrattuna se etu, että jos joskus lähden oman seurakuntani messuun, tunnen sieltä ainakin yhden ihmisen, eli papin. Se ei kuitenkaan välttämättä luo kokemusta siitä, että kaksi tai kolme tai joku suurempi joukko olisi koolla. Kunhan nyt sattuvat samassa salissa istuskelemaan.

Kaipaisin keskustelua. Ihan ihmisten kesken, edes joskus. Tämä virtuaaliseurakunta  kyllä paikkaa tarvetta osittain, mutta ei kokonaan.

Osittain vika on oman pääni sisällä. Olen tyyppinä sellainen, että kaikkea pitäisi saada pureskella, pitäisi saada itsekin puhua, kysyä ja kommentoida. Messulla on oma tehtävänsä minunkin elämässäni, mutta kokemus seurakuntaan kuulumisesta jää messussa jotenkin ohueksi.

Tietysti vika on myös ajankäytössä. Olisihan Helsingissä jos jonkinmoista ryhmää ja tapahtumaa, joihin mennä mukaan - mutta en ehdi. On lapset, on työ, on kaikki muu mihin aikani käytän.