Olen lukenut Ruutin kirjan varsin monta kertaa ja aina se näyttäytyy vähän erilaisena. Tykkään Ruutista. Hän on kiltti. Vaikka joskus olen tuumannut, että Ruut on liiankin kiltti, tällä lukemalla tuumasin, ettei kiltteys ole pahasta. Kilttejä ihmisiä saisi maailmassa olla enemmänkin.

On kyllä todettava, että Ruutin motiivi lähteä anoppinsa mukaan jää hiukan hämäräksi. Onko anoppi hänelle vain niin rakas, vai onko motiivina lisäksi se, että hän kokee velvollisuudekseen pitää huolta yksin jääneestä anopista. Kovin voimakkaat ovat Ruutin sanat Noomille:

Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta. (Ruut 1:16-17)

Tämähän kuulostaa aivan avioliittovalalta! Rehellisyyden nimessä on tunnustettava, että näin lämpimiä sanoja en koskaan itse osoittanut omalle anopilleni, vaikka hän ihan mukava olikin...

Jotenkin Ruutin määrätietoisuus, jolla hän pyrkii pitämään huolta Noomista ja itsestään, miellyttää minua. Naisen valinnanmahdollisuudet ovat tuolloin olleet varsin kapeat, mutta Ruut ei tyydy ajalehtimaan vaan toimii niissä raameissa, jotka hänellä on. Boas vaikuttaa ihan reilulta kaverilta, mutta ilman Ruutin aloitetta olisi Noomin pelto jäänyt lunastamatta ja avioliitto solmimatta.