Punaisella puukirkolla on aina vapunpäivänä perinteinen vapputapahtuma: arpajaiset, vohveleita, makkaranpaistoa, musiikkia, kasvomaalauksia ja askartelua, kirpputori. Ja ennen kaikkea ihmisiä. Myös meidän perhe kuuluu niihin ihmisiin, jotka yleensä voi tavoittaa vapunpäivänä punaisen kirkon pihamaalta. Poikkeusvuosiakin on ollut, mutta siellä taas olimme tänään. Tuttuja ja hyvää mieltä riitti!

Vapunpäivän merkittäviin tekemisiin kuuluu kiipeäminen punaisen puukirkon punaiseen kellotapuliin. Perinteeseen kuuluu myös se, että korkeanpaikan kammoa poteva ritari Yrjänä empii portaiden keskivaiheilla, mutta taistelee sittenkin itsensä ylös asti, seisoo hetken jäykkänä mahdollisimman kaukana avoimista ikkunoista - ja kävelee käsi äidin tai isän kädessä hyvin varovaisesti portaat takaisin alas. Siskoja - joilla ei todellakaan ole korkean paikan kammoa - täytyy tulla vahtimaan, sillä ties mitä villiä he keksisivät, jos veli ei olisi paikalla. (Yhtenä vuonna Pellavatukka nykäisi kirkonkellojen narusta oikein lujaa ja sai kuin saikin kellot soimaan.  Merkkitapaus, jota myös sopii muistella joka vappu.)

Tänä vuonna kamera jäi kotiin, mutta eipä maisema ole vuodessa paljon muuttunut:



Tuolla keltaisessa hirsitalossa ritari Yrjänä on iltapäiväkerhossa.

Neiti Kevät viihtyy hyvin korkeuksissa.



Pellavatukka sai kokea itsensä merkittäväksi henkilöksi, kun hänen molemmat tärkeät pappinsa kävivät häntä erityisesti tervehtimässä ja kiittämässä kysymyksestä ja palautteesta. Pellavatukka ei paljon jutellut, mutta hymyili ujosti ja näytti tyytyväiseltä. Illalla hän vielä tarkisti keskustelun sisältöjä äidiltään:

- Äiti, onko Jumala nytkin täällä huoneessa?

- On kyllä.

- Onko Jumala Yrjänänkin huoneessa?

- On sielläkin.

- Entä neiti Kevään huoneessa?

- Kyllä Jumala on sielläkin läsnä.

- (Onnellinen huokaus.) Ajatella, että Jumala voi olla niin monessa huoneessa yhtä aikaa.