Tämän illan uutisissa todettiin, etteivät suomalaiset enää tiedä, miksi helatorstaita vietetään. Vastaukset kysyttäessä olivat sellaisia kuin "ei hajuakaan" tai "joku uskonnollinen juhla se on".

Kun minä olin lapsi, ei vietetty helatorstaita vaan "helalauantaita". Tosin en tiedä, oliko tuo helalauantai millään tapaa oikeasti käytössä oleva sana. Se sijaan muistan selvästi, missä tutustuin kyseiseen pyhään. Minulla oli tapana pyöräillä kirjastoon aina lauantaisin, ja helalauantai oli se toukokuun lauantai, jona kirjasto oli kiinni ja ovessa oli lappu:

Kirjasto on suljettu Kristuksen taivaaseenastumisen päivänä X. toukokuuta 198Y.

Useampana kuin yhtenä vuotena jouduin kääntymään kirjaston ovelta tyhjin käsin, joten totisesti opin tuntemaan helalauantain toisen nimen.  Nimi oli sen verran selkeä, ettei minun tarvitse vieläkään miettiä helatorstain ja helluntain välillä, kumpi on kumpi. Silmänisku

Helatorstai on suuri pyhä - niin suuri, että tällainen laiskakin kirkossakävijä saattaa silloin eksyä (tai löytää tiensä) jumalanpalvelukseen, ainakin, jos sattuu olemaan kaupungissa. Viime vuonna olin esikoiseni kanssa kahdestaan ja muistan sen hyvin valoisana tilaisuutena, myös hänelle. Tänä vuonna olivat hiippakunnan herrat viisaudessaan päättäneet, että helatorstaina on vain yksi messu, jättimessu Senaatintorilla Helsingissä, ja sen jätin kyllä väliin. Olisihan se voinut olla vaikka kuinka hieno messukokemus, mutta mutta mutta... en ole jättitapahtumien ystävä, ja lapsia en ainakaan olisi sinne jaksanut viedä.

Tulipahan joka tapauksessa vietettyä aikaa perheen kanssa, mikä lopulta kuitenkin on kaikkein paras tapa viettää pyhää kuin pyhää.