Meillä oli tänään seurakuntaneuvoston vuoden viimeinen kokous. Asialistalla oli tavallisia asioita, mukavia asioita ja yksi ikävä asia. Päätöksiä tehtiin kaikesta. Kokouksen lopuksi juteltiin mukavia ja jaettiin lahjoja. Minäkin sain lahjan, tai oikeastaan kaksi.

Ensimmäinen lahja on paketissa ja vaikuttaa kirjalta. Se on melko lailla Raamatun paksuinen ja painoinen. Kuulemani mukaan minulla on jo sellainen mutta tässä uudessa kappaleessa on jotakin uutta (ja samalla hyvin vanhaa) mukana. Jokainen voi tästä itse arvailla, mitä paketissa mahtaa olla.

Toinen lahja oli yhteinen eikä sitä voinut paketoida. Kun kokous saatiin päätökseen, ovelle kolkutti nuori viiksekäs nainen ja kysyi, saiko tulla laulamaan. Myönteisen vastauksen saatuaan Herännäisnuorten kuoron tiernapojat astuivat sisälle ja esittivät osansa vallan mainiosti. Erinomainen lahja - ja ilahdutti kovasti sen juuri kokouksessa käsitellyn ikävän asian jälkeen.

Minä pidän tiernapojista. Olen joskus itsekin ollut tiernatyttönä, partiolaisten joulujuhlassa ainakin. Tosin olen aina hiukan ihmetellyt tarinan juonta - sehän ei oikein johda tai pääty mihinkään. Se ei kuitenkaan haittaa esityksestä nauttimista. Suosikkitiernapoikani on aina ollut Murjaanien kuningas. En oikein tiedä miksi, ehkä olen aina pitänyt kilteistä, joita kiusataan.

Näin vuoden lopulla luottamustehtävä ei tunnukaan niin huonolta jutulta. Kyllähän siitä riesaa on, kun arki on lapsiperheessä muutenkin niin kiireistä. Toisaalta seurakuntaneuvostossa istuminen on antanut mielenkiintoisen näköalapaikan seurakunnan toimintaan. Tiedän siitä hurjasti enemmän kuin, jos en olisi jo kolmea vuotta neuvostossa istunut. Ja kuka tietää, ehkä ne olisivat tehneet siellä huonompia päätöksiä ilman minua... Niinkin voi olla.