Minulla oli tänään kesän mukavin työpäivä. Olin oman seurakunnan päiväleirin vieraana Mustasaaressa pitämässä lapsille Itämeri-päivää. Aurinko paistoi ja saari hehkui kesäkuun heleissä väreissä. Leiriläisten kesken vallitsi hyvä henki, rantojen tutkiminen kiinnosti ja sokerina pohjalla oli yhteiset hetket oman lapsen kanssa. Yhdeksänvuotias neiti Kevät kuuluu leiriläisiin.

Heti aamun alkajaisiksi sain seurata, mitä seurakunnan tarjoama kristillinen kasvatus parhaimmillaan on. Koko nelikymmenpäinen sakki sulloutui saaren pieneen kappeliin laulamaan yhden virren ja kuuntelemaan tarinaa. Vilkas lapsilauma rauhoittui kappelin penkeillä nopeasti, lakit lensivät pojilta päästä ja laulu sujui. Tarinankertojaa olin kuullut kehuttavan legendaariseksi, enkä suotta. Hiirenhiljaa ja suut auki lapset kuuntelivat tarinaa Ilmari-pojasta ja kuninkaasta.

Kun tarina päättyi, mietittiin yhdessä, mistä siinä oikein oli kyse. Oli hauska huomata, miten suurella osalla palaset loksahtelivat paikoilleen. Se kuningas, sehän voisi olla Jumala!

Lapsityönohjaajamme M. kertoi haluavansa pitää aamun pienet tuokiot kappelissa eikä luonnossa. Lapset ovat ulkona luonnossa koko muun päivän. Pieni hetki sisällä kappelissa rauhoittaa ja korostaa hetken hartautta. Vaikka itse olen partiotaustani ynnä muun vuoksi hyvinkin viehättynyt ulkona pidettäviin hartauksiin ja messuihin, ymmärrän tämän näkemyksen kyllä. Kokoontuminen saaren pieneen kappeliin kasvattaa varmasti lapsen pyhän tajua.