Reilu viikko sitten kolmevuotias Pellavatukka huomautti minulle, ettemme ole pitkään aikaan olleet yhdessä kirkossa. Äidit saavat moisesta tunnetusti syyllisyyden pistoksia, ja tänään halusin korjata tilanteen. Kirkkoonmenosta keskusteltiin jo eilen illalla, ja aamulla klo 9 ilmoitin perheelle olevani kohta lähdössä kirkkoon. Kaikki halukkaat saisivat tulla mukaan. Neiti Kevät oli kiinnostunut tulemaan, mutta Pellavatukalla ja ritari Yrjänällä oli leikki kesken eikä kirkko kiinnostanutkaan.

Meiltä on 20 minuutin kävelymatka punaiselle puukirkolle ja puoli kymmeneltä sanoin neiti Keväälle, että hän voisi ruveta pukemaan ulkovaatteita. Klo 9.35 vielä pyjamassa oleva ritari Yrjänä hoksaa siskonsa olevan pukemassa takkia ja ilmoittaa tulevansa myös mukaan. Salamavauhdilla kaivellaan hänelle vaatteita, pelkkiin pikkuhousuihin pukeutuneen Pellavatukan ollessa edelleen sitä mieltä, että hän jää isin kanssa kotiin. Vaan, kun isovelikin on saanut takin ylleen, alkaa pikkusiskokin vaatia mukaanpääsyä. Mekko ylle lapselle, saappaat jalkaan, takki niskaan ja koko katras autoon - sillä kerkesimme sentään perille ennen messun alkua. Aika vauhdikas oli lähtö!

Marianpäivän jumalanpalvelus toi mukanaan valoisan ja lämpimän mielen. Väkeä oli mukavasti mutta ei liikaa, lue: meidän suosikkipaikkamme kirkon parvella oli melko tyhjä. Saarna - voi millainen saarna! En edes yritä toistaa tässä sen sisältöä - en siinä kuitenkaan onnistuisi - mutta siinä oli hätkähdyttävä alku, johdonmukainen ja perusteellinen taustoitus ja seurakuntaa yhdistävä, toivoa luova loppupäätelmä. Se käsitteli etupäässä apostolista uskontunnustusta ja kylläpä yhdessä ääneen lausuttu  uskontunnustus saarnan jälkeen tuntui painokkaalta.

Meidän "isot" ovat aika helppoja seuralaisia jumalanpalveluksessa - jaksavat istua nätisti. Kolmevuotiaalle aika kuitenkin tuppaa käymään pitkäksi. Lainasimme kirkolta parit kuvakirjat katseltaviksi ja niitä hän tutkiskeli, piirsi välillä lehtiöön ja ajoittain vaelteli pitkin parvea. Musiikki kiinnostaa Pellavatukkaa ja aina pienen kuoron esiintyessä hän asettui kaiteen viereen kuuntelemaan. Ja sitten taas mentiin. Loppuun asti jaksettiin sen voimalla, että kirkkokahveilla oli luvassa mehua ja pullaa. Loppumusiikin aikana pikkuneiti intoutui panemaan suorastaan tanssiksi, niin iloisesti kuoro lauloi.

Toivottavasti eivät pari muuta parvella olijaa pahasti häiriintyneet. Se on minulle jokakertainen huolenaihe, kun menen pienen kanssa messuun. Tuttu äiti  kertoi kirkkokahveilla, että heidän pienimpänsä lähtee yleensä kirkkosalista jaloittelemaan saarnan ajaksi. Niinkin voisi hyvin tehdä, vaan silloin jäisi saarna äidiltä kuulematta.

***

Blogini täyttää muutaman päivän päästä vuoden. Kirkkovuosina vuosi tuli kuitenkin täyteen jo tänään - ensimmäiset postaukseni kirjoitin nimittäin vuosi sitten Marian ilmestyspäivänä.