Tänään oli harvinaisen raskas työpäivä. Viime tippaan jääneitä asioita, yllättäviä pyyntöjä, joihin oli "pakko" reagoida, myöhästeleviä kollegoita ja tietokonepulmia. Lähdin toimistolta kihisten ja puhisten ja jatkoin puhinaa kotona matkalaukkuja pakatessa. Huomenna alkaa reilun viikon lomareissu, mutta lomatunnelmasta ei ollut tietoakaan.

Vein laukut lentokentälle nyt illalla ja ehdin kuin ehdinkin ajoissa ennen kuin sulkivat lähtöselvityksen. Takaisin ajellessa katselin laskevan auringon valaisemia puunlatvoja ja jostakin syystä mieleeni tuli ensin yksi ja sitten toinen raskaana oleva ystävä. Toinen odottaa ensimmäistään, kauan kaivattua ja monen vaikeuden kautta alulle saatua. Toinen odottaa viidettään ilmeisesti yhtä innostuneena ja onnellisena kuin aikanaan esikoistaan.

Heidän iloaan ajatellessani muistin, että onpa minullakin aika paljon, mistä iloita. Jospa kiukun ja kiireen tunteiden sijaan yrittäisikin tavoittaa kiitollisuuden.

Hyvä Jumala, kiitän kodista,
omaisista, perheestämme.
Sinulta on elämämme.
Kaikki rakkaani ovat lahjasi.

Herra, opeta, että kotona
kuuntelemme toisiamme,
iloitsemme onnestamme,
emme riitele, turhaan kiistele.

Anna voimia, oikein toimia.
Silloin meillä jokaisella
kotona on hyvä olla
eikä minua mikään pelota.

Suojaa kotia, meitä kaikkia.
Pyydän, Herra, viisautta,
ystävyyttä, rakkautta,
Anna yhdessä meidän pysyä.

(VK 471)

Nyt on minulla edessä parin viikon bloggaustauko. Hyvää juhannusta ja valoisia iltoja sinulle, joka täällä sillä välin piipahdat!